TERVETULOA KUSTAVIN TAIDEYHDISTYKSEN KOTISIVUILLE



Yhdistyksemme Kustavissa on kasvanut kymmenessä vuodessa 60 jäsenen yhteisöksi, mikä on paljon suhteutettuna kunnan väestömäärään. Lisäksi jäseniä on myös naapurikunnista ja kauempaakin.

Olemme ylpeänä todenneet yhdistyksellä olleen havaitsemamme tarve.


MOTTO

Tavoitteemme on olla luovuudelle avoin yhdistys

Olemme aktiivinen osa pienen kunnan arkista toimintaa.

Järjestämme taidenäyttelyitä, teemme taideretkiä ja kuvataidekurssimme ovat suosittuja. 


Yhdistys myös ideoi ja osallistuu Kustavissa ja lähialueilla erilaisiin tapahtumiin, sekä järjestää itse mm. taideleirejä lapsille.