Lisää meistä
Historia
taideyhdistys perustettiin 2010 Pirjo Ilkan usean ehdotuksen jälkeen. Päätös oli siis hyvin harkittu ja kahdeksan perustajajäsenen voimin aloitimme yhdistystoiminnan valitsemalla puheenjohtajaksi Kaarina Kylmälän (myöh. Kylmälä Vinnikainen. Toiminta muotoutui varsin pian ja sai vuosiksi vakiintuneet tapahtumat, ensimmäinen taideleiri oli 2012 Isokarissa ja taidenäyttely osuuspankin kerhotiloissa. Omia tiloja meillä ei ollut. Fb ja kotisivut avattiin jonka myötä jäsenmäärä lisääntyi nopeasti n.60 jäseneen.
Kaarinan jälkeen johtoon valittiin 2022 Kirsi Lindroth. Toiminta jatkui pääosin samalla ohjelmalla mutta mukaan Kirsi toi yhteisöllistä toimintaa erilaisissa tapahtumissa, meille ominaisella tavalla. Kunta perusti yhdistystalon johon pääsimme vuokralle ja saimme oman toimitilan.


Nykyisyys
Kirsin jälkeen puheenjohtajaksi valikoitui Inga-Liisa Grönlund. 2023 saimme tilaisuuden taidenäyttelyyn "kasvot tuuleen sydän kalliossa" Brinkkakan galleriassa. Syksyllä 2024 jäsenistö tutustui Tukholman taidetarjontaan. Jäsenmäärä on vakiintunut 60 tuntumaan.
Tulevaisuus
Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta voidaan ajatella sen olevan yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten mukainen. Väestörakenne on jatkuvasti tasaisesti vanhentunut, kustannusrakenne vaatii aina lisää säästöjä yms. Näistä voimme päätellä, että jäsenistön ikärakennetta on pyrittävä nuorentamaan ja rahoitusmallia on jollakin tavalla pystyttävä muuttamaan,
